|
|
Omaiset Salomon Rytikankaan eli Rinellin arkun äärellä
|
Salomon Rytikangas syntyi Kälviällä 10.4.1856. Hän oli Rytikankaan sisaruksista nuorin. Salomon lähti työhön Viipuriin, jossa avioitui Maria Helena Kronholmin kanssa. Maria oli syntynyt Lohtajalla. Kerrotaan, että he olivat tutustuneet jo Pohjanmaalla. Heille syntyi kaksi lasta Juho Leonard s. 8.6.1880 ja Elsa Maria s. 21.2.1893. Viipurissa sukunimi vaihtui nimeksi Rinell. Salomon Rytikangas eli Rinell kuoli 49-vuotiaana 28.10.1905. Hänet on haudattu Ristimäen vanhalle hautausmaalle Viipurissa.
Kuvassa Salomonin perhe arkun äärellä. Onko kuvan viiksekäs mies hänen poikansa Leonard Rinell? Kuvanottohetkellä hän olisi ollut 25-vuotias. Mies vaikuttaa vanhemmalta, mutta kuvaa suurentamalla huomataan, että hän on vielä melko solakka, hänellä on täysi tukka, rypytön otsa, rypyttömät silmän alukset, ja ehkä kuitenkin nuoren miehen viikset? Miksi, joku hautausurakoitsija tai palkollinen olisi jäänyt kuvaan? Ehkä siis sittenkin ”Leunartti”? Kuvan muut henkilöt ovat leski Maria Helena Rinell s. Kronholm (s. 1.8.1853) ja tytär Elsa Maria (s. 21.2.1893).
Kuvan omistaa Hannu Suvensalmi Hyvinkäältä. Hän on Salomon Rytikankaan tyttären tyttärenpoika.
|
|