Tarvihte mennä krookkihin

Mitä sinulle tulee miälhen sanasta krookkia? Kun tuan sanan tuanne ylös kiriotin, en ollu enää aivan varma, pitäiskö siinä lukia ”krookkihan” vai ”krookkihin.” Sana tarkottaa jonkulaista kaivamista tai krassaamista. Muisthiini nousee jonkunäkönen kialtolaus, ettei sinne tarvihte lähtiä kylymhin veshin krookkihan. Jotenki tua sana on ny kuitenki minulta hukasa, ainaki niin kaukana ko oli Lampinkangas Kippon tuuvaan akkunasta. Sinnehän kahtothin kesällä, sajeilimalla. Sillon tuli palio vettä, ko ei enää Lampinkangsta näkynny. Täsä iäsä taitaa olla silimisä jo sevverran kaihia, ettei sitä näkys enää, vaikkei sataskaa.

Toinen sana, jonka ny justhin kaivoin pääkopastani, on ”troivata”. Misähän sinä tuammosta kaunhiinolosta sanaa käyttäsit? Ei sitä ainaskaa passais käyttää, jos viä talon emännälle kaffia sänkhyn. Sillon ei passaa troivata. Troivaaminen tarkottaa nimittäin heittämistä, oiken leviästi paiskaamista. Käytämpä täsä semmosta kuvausta, jota ei tarvihtis ruakapöyäsä puhua.

Troivaamista kuvais ehkä osuvimmin semmonen toiminta, ko levität talikolla kuarmasta sontaa pellolle. Siinä troivathan.

Melekhen samallainen sana on truivaaminen. Se tarkottaa taas semmosta, jos joku neste juaksee valtomenaas. Muistan kuulheeni, että yks jo ejesmenny ruahtalolainen isäntä oli kertonnu talhon syntynheestä uuesta sikiästä, pojasta: ”Mikäs siinä, terve poika. Kusta truivii yli pään ja poika sanoo vain että väy väy.

Hannu Kippo